sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Löytö saunaan: Aitokivi Black Quartzite -verhoilukivi

Kirjoitin viikolla (linkki>>>) täydellisen saunapaneelin etsinnästämme, joka päättyi oikein hyvin helmiäisenharmaaseen Siparilan Struktuuri 176 -paneeliin. Vaan nyt on saunamme saamassa todellisen pisteen iin päälle.

Kiukaan palosuojaus voi olla kaunista


Meillehän tulee puukiuas, joka vaatii tavallisesti joko sähkökiuasta suuremmat suojaetäisyydet saunan palaviin pintoihin tai sitten kiukaan ympäristön on oltava palamatonta materiaalia. Koska sauna on pieni (n. 2x2) ja kiuas tulee seinän viereen, ei suojaetäisyyksiä luonnollisesti ole, jotenka kiukaan ympärille oli keksittävä seinään palamatonta materiaalia. Ihan perus palosuojalevyt tai -pellit eivät oikein napanneet, vaan halusimme tuostakin kohdasta ”modernin savusaunan” ilmeeseen sopivan. Edellisessä kodissamme kiukaan takana oli jonkin sortin verhoilukiveä, joka miellytti meidän molempien silmää. Niinpä päätimme jatkaa samalla linjalla myös uudessa kodissa. Siispä edessä oli nyt vuorostaan täydellisen verhoilukiven metsästys.

Ja kuten struktuuripaneelin kanssa kävi, Mr T kantoi kotiin selkä vääränä mallipaloja harmaan ja mustan eri sävyissä. Ja kuten struktuuripaneelin kanssa kävi, aina oli jotain pielessä: liian harmaa, liian musta, seassa liikaa ruskeaa, kivet liian leveitä, liian kapeita tai sitten kyseinen verhoilukivi ”ei vain iskenyt”. Kunnes lopulta tärppäsi! Yhtenä iltana edessäni oli jälleen the meidän verhoilukivi.

Voittajaksi kruunattiin Aitokiven Black Quartzite


T oli napannut Värisilmästä mukaansa mallipalan Aitokiven Black Quartzite -verhoilukivestä:

Aitokiven Black Quartzite -verhoilukivi kruunaa Puuta ja kiveä -blogin saunan.
Aitoviken Black Quartzite -verhoilukivi. KUVA aitokivi.fi

Väriltään Black Quartzite on nimensä mukaisesti musta, mutta kuten Siparilan paneelissa, myös Aitokiven kyseisessä kivessä pinnassa on selvää helmiäisen-/metallinhohtoa, ja pinta kimaltelee todella kauniisti, vaikka kuvassa kimallus ei oikein erotu. Kiven materiaalina ovat aidot luonnonkivet.

Totesin siltä istumalta, että Siparilan paneeli ja Aitokiven verhoilukivi olivat kuin luodut toisilleen. Täydellisen verhoilukiven metsästys oli päättynyt. Kivet on nyt tilattu, ja moderni mökkisaunamme saa Aitokivestä arvoisensa viimeistelyn.

Ja älkää huoliko, liian bling bling saunasta ei tule, sillä lauteissa ei ole kimalletta. Niistä juttua vielä tuonnempana.

Tässähän ihan innostuu: hui kun aloinkin odottaa saunan valmistumista!

6 kommenttia:

  1. Teille tulee kyllä upea sauna! =) Enkä tosiaan usko, että tulee liian bling-bling, koska ei meillä ainakaan se Siparilan Helmiäisharmaan Struktuuri kimaltele kaikissa valaistuksissa vaan tietyssä valaistuksessa kimallus tulee tyylikkäästi esiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hertta! Ja hyvä tietää, että valaistuksella voi säädellä kimallusta, jos seinät alkavat liikaa tuikkimaan kuin tähdet :D

      Poista
  2. Minä harkitsin ensin aika samantyylistä kiveä kiukaan taakse, mutta lopulta tulin siihen tulokseen, että se ei sittenkään sovi siihen "melkein industrial"-tyyliin mikä meillä on muuten. Eli haikein mielin hyvästelin tuon kiven. Olisin vielä saanut kiveä melko edullisesti. Nyt me päädyttiin nostamaan lattialaattaa seinälle, kyllä siitäkin tulee varmaan oikein hyvä :-) Teidän sauna kuulostaa tosi viihtyisältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lattialaatta nousee meillä seinälle sitten pesutiloissa :) Mutta teidän mustaan saunaan harmaan (harmaatahan se taisi olla...) lattian nousu seinälle sopii varmasti kuin nenä päähän!

      Poista
  3. Onpa kaunis kivi! Sopii varmasti hyvin tuon Siparilan struktuuripaneelin kanssa. Oijoi, täällä odotellaan kuules nyt kuvia sitten kun sauna siihen jamaan pääsee :)
    Ja tästä tulikin mieleen, että pitääköhän meilläkin olla jotain "kiveä" kiukaan takaseinässä vai käykö se haapaverhoilu sinne kun ihan sähkökiukaalla mennään..voi kääks, toivottavasti ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä huoli, suurin osa sähkökiukaista ei kait vaadi suurempia palosuojia, jos etäisyys seinään on tarpeeksi, ja usein kai kyse on ihan senteistä. Mutta kannattaa tarkistaa kiukaan ohjeista vaatimukset ;) Ja kuvia lupaan heti, jahka sauna sitten valmistuu. Pianhan sekin jo on, huiiii.

      Poista

Ilahdumme kovin, jos kommentoit!